Idiooteilla ilmaiset

”Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset” -sanonnan voisi päivittää muotoon ”hyvät on halvat huvit, ilmaiset ihmeelliset”. Näin sanonta ei ottaisi kantaa ihmistyyppeihin tai luokittelisi. Lisäksi viittaus varallisuuden ja älykkyysosamäärän välillä katoaisi. 

Tällä akateemisella insertillä (ei, Outokumpu ei ole vielä tehnyt minua mökkihöperöksi) hyppään yhteen lempiaiheeseeni - raha. Tuntuu, että rahasta puhuminen etenkin Suomessa on välillä, no, ei nyt tabu, mutta sellainen epämiellyttävä aihe. Ehkä se juontaa juurensa aikaan, jolloin omaisuus ja työ ”suo, kuokka ja Jussi”- tyyppisesti määritteli henkilön statuksen. Tai no, taitaa tuo olla jossain määrin läsnä edelleen. 

Entä sitten köyhyys? Siitä nyt ei voi ainakaan puhua ja dilemman muodostaa myös köyhät ja ”köyhät” asetelma. Eli niitä, jotka karkeasti luokiteltuna seisovat leipäjonoissa ja niitä, jotka sijoittautuvat piirun verran keskituloisten (joka on melko hämärä määre sekin) alapuolelle. 

Minun kotonani on aina puhuttu rahasta, niin hyvässä kuin pahassa. Olen oppinut, ettei raha kasva puussa, mutta myös sen, ettei aina tarvitse säästää kuittia ja laske joka ikistä penniä. olen aina inhonnut yli kaiken rahan pyytämistä vanhemmiltan ja tehnyt kesätöitä 14-vuotiaasta. (Rouva otti minut ja Mikaelan kahdeksi viikoksi kitkemään rikkaruohoja mansikkamaalleen). Olen oppinut myöskantapään kautta, kuinka toimeentulosta murehtiminen ja rahariidat ovat kamala stressi ja sitä haluaisi aina vaan kuuluttaa, että voi, onhan sitä paljon tärkeämpiäkin asioita kuin raha, mutta ei se minusta nyt aina ihan niinkään mene. Veikko ja Laina Hurstin jonossa seisovat tietävät, että jos maha on tyhjä, ei downshiftaaminen ilostuta.

Tienkäyttöoikeus

Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, on papallani, entisellä duunarilla, tapana sanoa. Minä jatkaisin tähän, että köyhän - tai kenen tahansa - kannattaa kuitenkin etsiä edullisempia vaihtoehtoja. Tänä päivänä löytyy niin paljon tavaraa käytettynä, myös uutta ja priimaa, ettei ole mitään järkeä käyttää rahojaan uuteen. Istuimme Kaarna-näytelmän harjoitteluaikaan kerran ppuvustossa ja muistan, kun puvustajamme Anna-Leena sanoi, että vaikka kaikki maailman vaatetehtaat lopettaisivat tuotantonsa tähän paikkaan. riittäisivät vaatteet koko ihmiskunnalle seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Jatkaisin pappani viisautta vielä muutan myös, ettei rikkaan pitäisi ostaa halpaa epäeettistä romua, vaan laadukkaita ja kierrätystä, sekä aikaa kestäviä tuotteita. (Asiasta kukkaruukkun, en ole varmaan ainut, joka vihaa ketjuliikerytkyjen valloittamia kirpputoripöytiä.)

Olen kulutuskriittisenä tyyppinä iloinen hiljalleen tapahtuvasta suunnanmuutoksesta. Tyypit ovat alkaneet panostaa ylimääräisillä rahoillaan elämyksiin päättömän shoppailun sijaan, aineettomat lahjat nostavat suosiotaan vuosi vuodelta ja kirppareistahan on nyt tullut trendikamaa. 

Ai niin, mikä sitten on tärkeämpää kuin raha? Läheisyys, turvallisuus, terveys, tieto, vapaus ja aika ainakin. Paradoksaalista sinänsä, että terveyttä, tietoa ja aikaa voidaan ainakin jossain määrin mitata rahassa. Teveyttä ei voi ostaa, mutta jos siihen panostaa, mirä varmimmin lopulta säästää rahaa. Elintasosairaudet lkun kuitenkin leikkaavat melkoisen ison loven valtion budjettiin. Ja hei, aika on rahaa. Meillä kaikilla on vain 24 tuntia vuorokaudessa, joten oman ajan antaminen lahjaksi taitaa olla arvokkainta, mitä meillä on. 

Säästäväisyys on paitsi järkevää ja usein ekologista, myös parhaimmillaan hauskaa. Okei, se oli vähän banaali lause, mutta en keksinyt parempaa. Pointtini oli, että pihtailu tarjoaa hyvän vaihtoehdon, vaikka ei olisikaan ns. pakko säästellä. Ei kaupasta ostettu ja suoraan pakasta vedetty tavara on monella tapaa spesiaalimpi. Kirpparipöytiä koluamalla löytää sellaisia juttuja, joita ei välttämättä kaupan hyllyltä ostaisi. Kirjoittamalla osoitteeseen tori.fi eteesi tupsahtaa se täydellsin pöytä, mitä et edes osannut etsiä. Roskalavalla oli juuri se tuoli, jota olit oikeastaan tarvinnut. 

Ajamme autolla navigaattorin ohjaamaan osoitteeseen, mummo köpöttää portille vastaan, ojennan hänelle nipun raparperia ja kannamme liiteristä pölyttyneen pöydän äitini autoon. Parasta ikinä. Vanha kunnon vaihtokauppatalous. Kyllä minä maksan kirpputorilla ihan mielelläni pennin tästä ja toisen tuosta, mutta yksi tärkeämpi asia kuin raha, on vain päästä eroon jostain asiasta - ja tämä asia voi olla jollekulle toiselle tuiki tärkeä asia. Silloinkin, jos joku luovuttaa ilmaiseksi jotakin, minä annan vaihtokaupassa jotain - kahvia, suklaata, raparperia. Arvo on symbolinen. Kiitos. 

kuvat: imdb.com

PS. Ennen kuin tämä juttu karkasi käsistä, minun oll tarkoitus kirjoittaa elokuvasta The Station Agent. (Ohjaukseta vastaa Thomas McCarthy - minulle ihan uusi nimi.) (Kaikki Game of thrones ja Peter Dinklage -fanit huomio! Ja jos tykkäsin Koskemattomat-leffasta, tykkäät varmaan täsätkin.) Hommasin itselleni kijastokortin tänne Pohjois-Karjalaan (tottakai, ja vaihdoin farkut verkkarihousuun) ja käteeni tarttui pikapikaa juuri ennen sulkemisaikaa (metsästin kotiimme kuumeisesti suihkuverhoa) tuo kyseinen elokuva. Hahmokeskeinen elokuva maistui elämältä ja tuntui hyvältä. Karikatyyriset hahmot olivat ihmisiä ympärimmältämme. Oli helppo rakastua jokaiseen. Nauraa heidän kanssaan, eikä heille ja tuntea heidän kipuilunsa tässä elämässä. Michelle Williams, vaikka ihana onkin, oli vähän random hahmo kuvioissa, mutta Patricia Clarkson ja Peter Dinklage olivat varmaa tavaraa. Tai Patrician herkän naisen olin jossain määrin nähnyt jo ehkä aikaisemmin, mutta Peterin roolisuoritusta katsoessani häpesin hieman sitä, kuinka olin tottunut yksinkertaisesti pitämään häntä sinä jokapaikan kääpiönä. Mies on kuitenkin ensisijaisesti huippunäyttelijä, kyllä, niihin lyhytkasvuisten rooleihin, mutta tämä  hyvinkirjoitetussa esiin nousi etiin ne kodelliset kyvyt. Rooliin tarvitaan vaalea nainen, lihaksikas mies, pullea lapsi, lyhytkasvuinen mies. Lopulta roolin määrittää kuitenkin käsikirjoituksen sisältö, dialogi ja eleet. Ja se jokin sielukkuus. Roolittajat ovat kyllä taianomaista sakkia. Tästä elokuvasta kyllä maksaisin. Symboolisen raparperikimpun. Kiitäisin täydestä sydämestäni, enkä osaisi arvottaa sitä rahassa. 

Selma 

PPS. Ai niin, oh ja mijoona sydäntä tuolle ystävyyden kauneudelle.