limbus

En suinkaan tarkoita sitä sitä hulvatonta seuraleikkiä, johon jollain kummalla tavalla liitän aina neonvärit.

Opin sanan varmaan noin kaksitoistavuotiaana ja olen siitä lähtien käyttänyt sitä kuvaamaan erilaisia välitiloja, vaikka wikipedia saanokin siitä seuraavaa:

Limbus (lat. limbus, engl. limbo; reuna) on katolisen teologian mukaan välitila, jossa ovat kastamattomina menehtyneet lapset sekä Vanhan testamentin hurskaat henkilöt

Matkalta kotiutuminen ja arkeen palaaminen on yhden sortin limbo, se tavallisin minulle. Ei tarvitse mennä edes kauas, mutta nyt jo kymmenen päivän poissaolo Outokummusta ilmenee kotonani hiljalleen pitkin lattioita leviävänä rinkkana ja kertyvinä sähköposteina. Itse olen vielä toinen jalka Rajamäellä, pikkurilli Helsingissä ja pää kääntyneenä Ikaalisiin.

Jollain lailla se on ehkä myös loman idea - hymyillä pitkien iltojen vitseille näinä päivinä, kun kaksi herätyskelloa herättävät pikimustaan huoneeseen.

Pidän ajatuksesta, että minä olen nyt palannut tänne. Siinä on jotain symboliikkaa. Että palaa.

Lyhyesti tämän viikon aatoksia - nyt minua kutsuu oikea valokuvauksen tulikoe. Otan kuvia neljästä Yksin sateessa? -festivaalin esityksistä Joensuussa. Huu!