metsän sylissä, vaarojen laella

Pitkospuilla unohdin muun maailman, asiat jotka odottavat ja omat kasvoni. Minä olin likaiset kädet, jotka pitelivät teemukia savuisessa kodassa. Minä olin jalat, jotka alaspäin vilkaistessani näin vievän minua eteenpäin, harppovan mutalätäköiden yli, kiipeävän vaaran harjalle. Minä olin hiki, joka huuhtoutui jokeen. 

Vaellus on itseluottamus, suklaata ja pähkinöitä. Hajonnut kengännauha, pysäyttävä maisema ja ansaittu uni. Käsittämättömän hyvää ruokaa, hien ja savun hajuiset vatteet (kaikki), tulen vieressä litimärkänä höyryävä kenkä. Vettä joesta, huumaava happi. Kanssavaeltaja.

Kaveri on laulujukeboksi, lainavaatteet, kantapäät edessä polulla. Kolmatta päivää samat letit, pissatauko ja väsynyt nauru. Hän on oma kaunista maisemaa, siinä alusta loppuun. Yksinäisyyden vastakohta, örkkijahti, Louise.  

Minne sitten menemme?

7 juttua luopumisesta - osa 4: reppu ja reissunainen

Matkustamisesta voisi puhua loputtomiin (jopa minä aika vähän reissannut), mutta tänään keskityn pieneen suureen asiaan, joka kaikkia matkalaisia, riippumatta siitä meneekö viikonlopuksi mummolaan vai kuukaudeksi Intiaan, koskettaa. Nimittäin pakkaaminen ja matkatavarat.

Kuvituksena upeita muokkaamattomia kännykkäkuvia

Koko maailmassa asuvat taitavat sen leiviskän ihmeellisesti, mutta meille kaikille muille asia tuottaa runsaasti päänvaivaa. Kaikkeen pitää varautua, mutta kotiin palatessa sitä aina tyhjentää laukkunsa ja huomaa, että pahimmillaan puolta vuorta kamppeista on raahannut mukanaan ihan turhaan. Kotona hyllyt vielä kannattelevatkin turhaa kamaa, siinähän kannattelevat, mutta jos itse kantaa ylimääräistä viittä tai kymmentä kiloa mukanaan satoja kilometrejä, saa vain turhan tehokasta treeniä takareisilleen, kun käveltävää on muutenkin. (Tiedän kyllä tyypin, joka partioleireillä laittoi lisäpainoksi rinkkaansa vesikanistereita ja lähti lenkille.)

Olen huomannut, että on aika sama, onko reissussa viikonlopun (jos nyt ei sinne mummolaan mene, minne oikeastaan tarvitsee mukaan vain hammasharjan), viikon (ja kuukauden tai koko vuoden, sanoi siskoni) ovat peruskamppeet aina samat. Kun olimme ostamassa minulle ylioppilaslahjaksi rinkkaa ja pohdin, onkohan 65-litrainen tarpeeksi iso, sanoi kokenut myyjä, että pakatessa kanattaa laittaa kamat lattialle ja laittaa keko keskeltä kahtia. Neuvo on hyvä ja olen lukenut ja kuullut juttuja siitä, kuinka pitkillä reissuilla rinkka jopa joskus tyhjenee matkan varrella, kun sitten kuitenkin turhat kamat jäävät pois. (En ota kuitenkaan mitään vastuuta siitä, jos olen ääliö ja lähdet vaellukselle ilman ensiapuvälineitä tai millekään matkalle vailla sellaista varustetta, jota oikeasti tarvitset.)

Rinkka toimii myös lyhyen naisen kuvauskorokkeena

Luulin olevani minimatkailun mestari - suhasinhan kahden kodin väliä melkoisen monta vuotta elämästäni. Pakkaamien suhteen olin kuitenkin amatööri. Aina joku koulukirja unohtui ja otin kaikenlaista epämääräistä sälää mukaani. Kun isäni muutama vuosi sitten muutti Ikaalisiin niin, että kävin hänen luonaan vain satunnaisesti viikonloppuisin, en ollut oppinut vähääkään. Isäni nauroi painavaa reppuani (ja mahdollisesti myös kassia); olin tulossa vain viikonlopuksi, mutta minulla oli se niin sanottu koko elämäni mukana - varmuuden vuoksi. Kirja ja toinen varuiksi, neulontatyö, muistikirjapino ja penaali, sekä hullu pino koulukirjoja (joista ehdin ja jaksoin mahdollisesti lukea vain yhtä), lenkkikamat, vaihtovaatteet, läppäri, kamera. Mutta koska nyt pohdin tätä, taidan olla viisastunut. Kun iskä seuraavan kerran nähdään, on minulla mukanani vain yksi reppu. (Luojan kiitos, koulussani ei juuri lueta kirjoja!)

Perusviikonloppukamat - siinä teille yhdyssana

Niin, miten tämä juttu liittyy luopumiseen? Sitä minäkin nyt mietin, mutta olin luonnoksiini kirjoittanut: 4. matkustaminen. Ajattelen, että tavarat palvelevat useampaa tarkoitusta. Miksi pikkulapset kannistelevat tiettyjä ällöiksi kuolattuja leluja tai turvariepuja ympäriinsä? Varmaan samoista syistä, kuin me koululaukuissamme, työsalkuissamme, käsiveskoissamme, rinkoissa ja kapsäkeissämme kaikenlaista. Varmuuden vuoksi, sillä onhan tämä maailma aika jännä paikka ja mitä vaan voi sattua. Mitä jos minulle ei kuitenkaan satu tylsyys, kun menen kotiin kylään, enkä tarvitsikaan kaikkea mahdollista? Jos kirja loppuu, isällä on varmaan joku hyvä. Tai jos matkalla sade yllättää, vaikka uhmakkaasti jättikin takin kotiin, voi varmaan mennä puun alle suojaan tai lähimpään kahvilaan ja tavata jonkun siistin tyypin.

Ostin tämän mekon Tukholmasta ja pidin sitä koko viikon - kaikki muuta vaatteet olivat turhia

Olen syyslomalla menossa Kolille, mitenköhän on, osaako tämä partiolainen pakata kamansa fiksusti?

Selma

Iina & Albert: I believe you  guys are going to be professional in packing.

etäisyys on mielentila

Ei ihan totta tarvitse välttämättä olla kuin viikko poissa Itämeren toisella puolen, niin tuntuu että olen ollut jossain kaukana.

Olinkin. Istuin mäen harjalla, pyörän satulassa, rantakallioilla ja puistossa, ja heti asiat näytäytyivät ihan eri vinkkelistä. Olin paljon myöntyväisempi uskomaan, että kaikki kyllä järjestyy. Päätös lähteä Outokumpuun ei tuntunut enää niin haudanvakavalta. Elämäni palikat pehmenivät Ruotsin auringon alla. Minun ei tarvitse hyljätä mitään, vaikka kaikki ei mahdu heti tähän nyt, tai palikat eivät sovi yhteen. Etualalle järjestyivät nyt oleelliset ja vinttikomeroon kipusivat ne, joiden aika on ehkä joskus toiste. Koen monesti outoa huonoa omatuntoa siitä, kuinka vähän olenkaan ehtinyt tehdä ja saavuttaa, mutta annoin sen itselleni anteeksi - onhan tämä maailma aika hengästyttävä paikka. Ja minä olen vähä hidas.

Monet tapaamani ihmiset ihmettelivät sitä, että hyvin harvat suomalaiset ovat käyneet Pietarissa tai Moskovassa  - "Sehän on siinä ihan naapurissa." Selitin, että nykyaikana todellista etäisyyttä merkittävämpää on psykologinen etäisyys: onko paikkaan helppo päästä, onko se houkutteleva ja niin edelleen.

   Paikka ja ympäristö ylipäätään ovat hyvin vahvasti kytköksissä mielentilaan - minulla ainakin. On koti- ja turvapaikkoja, rauhan tyyssijoja ja niitä paikkoja, joista on mahdollisimman nopeasti päästävä pois. Ruotsin reissulla - varsinkin Gotlannissa - koin, että minulla oli kokoajan valtavasti tilaa ympärilläni ja yläpuolellani. Ajatukset saivat purkautua ulos päästä ja kulkea vapaina. Katselin niitä levollisesti.

Kiitos universumin, satuin ihan huipuille Tukholman puistojuhlille, jossa mm. pääsin toteuttamaan sisäistä Banksyani.

 Selma

P.S Jag är så stolt över hur mycket jag använde svenska där i Sverige! Vaikka taitoaste olikin vähän, no... :p

Sirkus-kuume iski!

muurahaisia ja karpalosulkaata tukholman lähiössä

"No, don't do that", sanoi ensimmäinen couchsurfing host, kun soitin hänelle ja epäilin menneeni väärään suuntaan. Tyyppi oli aikalailla sellainen, jota nuoren sohvasurffaajatytön kehotetaan välttämään: 55 vuotias mies, joka ei ilmaise itseään kovin täydellisesti englanniksi. Luin kuitenkin huolellisesti referenssit ja about-sivun ja päätin, että tämä herra on ok.




No olihan hän. Lukuunottamatta sitä, että äijä kuorsaa tällä hetkellä niin, että Jeesuskin nousisi kuolleista (meikä pakeni makuupussin, kännyn ja karpalosuklaan kanssa partsille kauniiseen kesäyöhön ja sitten keittiöön, kun muurahaiset yllättivät), on ollut hyvin mukavaa istua aamuisin pöydän ääressä ja hän on ollut kaiken kaikkiaan hyvin mukava. -Ja luottavainen. Uskaltaisin melkein sanoa, että sohvasurffauksessa tärkeintä on ihmisten välinen luottamus. Ei pidä siis olla sinisilmäinen, tai antaa välttämättä sille epämääräiselle ehottelijalle mahkuja, mutta luottamus on sellainen yhteinen painopiste, mistä molemmat on vastuussa, siisti juttu ja mahdollistaa monia muita siistejä juttuja. (Epäilen esimerkiksi, että olisin koko viikon aikana jutustellut ainoastaan kassaneidin kanssa, jos olisin majoittautunut hostelliin).


 Tämä mies paitsi tarjoutui majoittamaan, antoi jopa avaimet asuntoonsa, samantien kun saavuin. Huomio: Minulla ei ollut yhtään referenssejä, eli toisten surffaajien kirjoittamia "suosituksia" - olisin voinut olla vaikka nuorisokriminaali tai viisikymppinen kuubalainen huumediilari, hän ei olisi voinut tietää.


Toinen hostaajani oli ihan mieletön tapaus. Terkut siskoille, mulla on nyt yksi Gotlannissa. Couchsurffaaminen on osin lottoa ja osin nettideittailua, ja koko matkasta voi oikeasti tehdä huipun se, että kohdalle osuu se true match. Siskoni Hanni taitaa tietää tämän parhaiten, hän on sellainen hc-surffaaja ja hänellä on kovasti kovin tärkeitä ihmisiä maapallon eri kolkissa.


Mun matkabudjetti oli muuten 3000 kruunua, eli suunnilleen sen 300 euroa plus 55 euron laivalippu (samalla rahalla meikä menee kaksi kertaa käymään Helsingissä. Heh.) Tadaa ja huomautan, että tämä Svealandia ei ole mikään kaikista halvin maa. Ostin pari mekkoa kirpparilta, ja muuten rahat meni aikalailla liikkumiseen paikasta toiseen ja safkailuun (kävin kerran ravintolassa). Eli: ihmisten sohvilla punkkaaminen tuo paitsi väriä, myös lisää rahaa reissaamiseen, tai mihin säästyneet rahat nyt haluaakaan käyttää.


Lyhyestä virsi kaunis, pitäisi yrittää nukkua, ennen kuin pitää herätä kello viisi:


1. Mene osoitteeseen couchsurfing.com (com? Nyt en ole satavarma, mutta löydätte kyllä.)
2. Luo profiili.
3. Lähdepä matkalle, tai majoita matkalainen.


Selma eller Semla


p.s. Kameran muistikortti on täynnä, joten kuvapläjäystä on kyllä luvassa...

torkut ja terkut auringon alta

Eilinen lauantai oli paras vuorokausi pitkään aikaan. Käytin sen tehokkaasti heräämällä kahdeksalta ja skippaamalla nukkumaanmenon. Vaikka nukuin aamulla pommiin ja myöhästyin töistä, mikä yleensä aiheuttaa sellaisen tipahtaneen olon koko päiväksi, ei loppupäivä olisi voinut mennä toisin paremmin. Kiitollinen olo.


Vinkkini maailman parhaaseen päivään.


1. Herää aikaisin, jos et herää siihen, että joku ryntää huoneeseesi huutaen "Eiks sun työt alkanu 5 minuuttia sitten?!" suosittelen rauhallista heräilyä, teetä, venyttelyä, piipahdusta ulos ja kunnon aamupalaa.
2. Sitten kannattaa jo ryhtyä hommiin (huom. tämä on yksi maailman paras päivä, siinä toisessa ei vaihdeta yöpukua pois koko päivänä). Mene töihin tai tai tee joku projekti kotona.
3. Lataa hetkinen
4. Antaa palaa


 Kirjoitin aikaisemmin kavereiden näkemisestä, no. Eilen lähdin rinkkani kanssa kotoa ja tumpsautin sen jo pian maahan ystäväni Amandan luona, söin päivän toisen jäätelön ja tsiigattiin Amandan äipän riparikuvista kasarimuotia. (Niitä sporttiaurinkolaseja lukuunottamatta tyypit oli ihan hipstereitä.)


Sitten menin Roosan luo Helsinkiin ja ihastuin Munkkiniemeen, kävimme Seurasaaressa uimassa ja tehtiin kahden aikaan parhaita vohveleita joita olen ikinä syönyt.


Bussi Turkuun lähti viideltä, niin tuntui turhalta mennä nukkumaan. Kortinpeluu oli hauskaa väsymyshiprakassa. Hävisin kaikilla kierroksilla. Nukahdin heti bussissa ja  Turussa taapersin lähes suoraan laivaan. Menin nukkumaan jet lagiani aurinkokannelle. Makasin kuin mursu auringossa. Oli lämmin kunnes tuli kylmä. Ostin pastilleja ja liimasin ahterini ikkunalaudalle.


Vilkutan purjeveneelle.


Minun piti kirjoittaa matkustamisen ekologisuudesta ja eettisyydestä, mutta olemme ehkä molemmat nyt sitä mieltä, että huomenna sitten.


Selma

Ota silmä käteen ja katso

Hej alla.

Palasin eilen iltapäivällä töihin parin päivän vapaan jälkeen. En enää edes halua katsoa kesän alussa tekemiini to-do-listoihin. Voi kyllä, olisin halunnut kyllä opetella soittamaan pianoa ja tavata kaikkia kavereitani, mutta jotenkin olen tällä hetkellä todella uupunut kaikenlaiseen suorittamiseen. Vapailla olen nyt tehnyt asioita rauhassa ja sitä mukaa, kun ne tulevat vastaan. Voi olla, että taas kesän lopussa pidän itseäni ihan saamattomana. Ystäviä haluaisin kovasti, mutta ne parhana vieköön a) asuvat kaukana b) ovat aina töissä, silloin kun minä olen vapailla.

Siispä eilen aamulla ummistin silmäni vielä tunnin pituiseksi hetkeksi ja leipaisin sitten banaanileivän (banaania taas, haha, koska sitä nyt sattuu olemaan kotona paljon), josta tuli oikeastaan banaanipuuro. Mikäs siinä, hyvää oli. Juliakin tykkäsi. (Päivän sosiaalinen hetki 1/1.)

Kesän eksoottiseksi matkakohteeksi olen valinnut Ruotsin. Kaikki oli niin epävarmaa pitkälle kevääseen, joten en uskaltanut varata mitään matkaa ja nyt kesällä hinat ovat pompanneet pilviin. Oikeastaan olen tosi innoissani tästä pikku reissustani; viivyn pari päivää Tukholmassa, pari Gotlannissa ja pari Nynäshamnissa. Low-budjet reissuun kuuluu 55 euron laivalippu ja couchsurffaamista, jota en ole tehnyt ikinä ennen. Pakko sanoa, että jännittää vähän myös. Lähempänä sunnuntaita varmasti kokoajan enemmän. Ei pelkästään edes se, että matkalla tapahtuisi jotain kauheaa, vaan enemmänkin se,  etten osaa matkailla.

En ole sellainen rämäpäinen seikkailija, jollainen joissain unissani haluaisin olla. En osaa sanoa, tulisiko minusta edes sellaista, vaikka kuinka reissaisin. Matkusstaminen kiinnostaa, mutta minulla ei ole tullu siihen sellaista kuumetta, pakottavaa tunnetta, jonka moni varmasti tunnistaa. Molemmat isosiskoni  ovat sellaisia hc-matkaajia, ja joskus harmittelen, etten ole samanlainen. Mietin myös haluanko reissata ylipäätään sen takia, koska yritän matkia heidän askeliaan. Olen vastannut itselleni, että haluan matkustaa siksi, että a) haluan nähdä paikkoja ja oppia kulttuureista ja b) haluan nähdä itseni: miten matka vaikuttaa minuun, miten selviän, mitä löydän, miten kasvan. Ja vain matkaamalla minulle selviää, olenko matkaaja. (Sama logiikka siis kuin sen Outokummun kanssa.)

En koe, että minulla olisi toistaiseksi mitään sen ihmeempiä elämän neuvija annettavana kenellekään, mutta tämän haluan sanoa:

Kun et tiedä mitä teet, kuka olet, mistä pidät, mitä haluat, niin mene ja katso.Vastaukset harvoin löytyvät vain pohtimalla (voi luoja, minä tiedän, sillä olen sellainen vatvoja, että!) ja aina siihen ajatusmyllyyn tarvistee vähän vettä, jota pyörittää.

Vaikka olen usein kryptinen runoilijatyyppi, tykkään melkein vielä useammin selkeistä ranskalaisista viivoista, pampuloista, sydämistä ja alleviivauksista. Elämästään voi tehdä samanlaisia muistiinpanoja, kuin historiantunnista - kyllä, neonkeltainen alleviivaustussi on sallittu!

esimerkiksi:

Minä olen
-Selma
- ... ja tästä kohdasta eteenpäin alkaa mennä tosi vaikeaksi

Minä pidän (tämä voi olla helpompi)
- eläimistä
- hyvästä ruuasta
- luonnosta
- kauniskantisista muistikirjosta
- jne.

Selma