sunnuntai 27. syyskuuta 2015

sunnuntait takaisin

Täten väitän, että Outokummussa viikossa on sunnuntai enemmän kuin muualla maailmassa. Tai ainakin, että se on Sunnuntai.


artikla #1
Aamulla ehtii selailla sängyssä dekoa ja juoda yhdeksän kuppia teetä ja kymmenes jäähtyä.

artikla #2
Lauantaina rakkaudella laitetut riisipaperikääröt ja taatelipähkinäpatukat pakataan temospullon kanssa reppuun.


artikla #3
Kävellään pitkin harjuja ja pitkospuita.


artikla #4
Kerätään marjat maanatain aamupuuroon.

artikla #5
Sitä tuoksutaan savulta.


artikla #6
Kaveri tulee kylään kainalossaan siemennäkkäritaikina ja nippu dekoja

arkikla #6.2
ja saat henkilökotaista sisustusassistentointia.


artikla #7
Saa yhtäkkisen askarteluinspiraation sataan vuoteen. (Onneksi decoupage-lakka ei ollut täysin kuivunut.)

Selma

Iina & Albert: My lazy/active Sunday in photos.







tiistai 22. syyskuuta 2015

Cool & boho skandinaavi

Emännöin viime perjantaina runokerhoa. Tulin uimasta ja siivosin volat kaakossa. Siirsin huonakaluja vielä kerran. Keitin teetä ja laitoin lämpimät voileivät uuniin. Siihen päivään asti Yrjönkatu oli ollut lähinnä paikka, jossa minä asuin. Oikeastaan koko Outokumpu-jutussa on ollut niin paljon sulateltavaa, joten aivoni käsittelivät monta ensimmäistä viikkoa minun olevan jonkinlaisella kurssilla. Piti toppuutella itseä kaiken innon ja tietotulvan keskellä, että minulla on seuraavat kaksi vuotta aikaa sulatella ja istuttaa itseeni näitä asioita - sekä rakentaa kotia. Ei hätää. Asiat löytävät paikkansa lopulta, tai tajuan, etteivät ne kuulu enää tänne.

Hymyni ei hyytynyt vieraiden lähdettyä; asunto oli muuttunut kodiksi. Olin armeijoineni voittanut sen puolelleni.

Runoillan jälkeiset vibat

Olen viettänyt viimeaikoina (melkein) liikaa aikaa Pinterestissä ja Deko-lehtiä selaillen. Sisustusintoni on noussut ihan uusiin sfääreihin. Olen pitänyt siitä aina paljon ja muotoilu sekä arkkitehtuuri ovat minusta äärettömän kiinnostavia, mutta lukioaikoinan en ollut paljon kotona, puhumattakaan, että olisi ollut aikaa ja jaksamista siirrellä mööpeleitä ja pohdistkella feng suita. (En ole kylläkään siihen vielä tutustunut, mutta olen ajatellut lainaavani kirjastosta kirjan ihan mielenkiinnosta.)

jep

Minua ihan naurattaa välillä, kuinka huoneeni näyttääkään minulta. Se on värikäs ja jokapaikassa on keskeneräistä sälää. Kaikessa kaaoksessaan siellä on myös harmoniaa ja intentio olla joskus vähän coolimpi. Ostin upean vanhan täyskoivuisen pyöreän pöydän ja kaksi tuolia paikalliselta herralta. Väri on upean uniikki myrkyn virheä, mutta keikun kahden vaiheilla, lähteekö maali vai jokin muu elementti, sillä tämä kaikki on jotenkin liikaa. (Niin kuin yksi vieraistani sanoi: "Mä en vielä edes ehtinyt ihailla noita tauluja, kun täällä on niin paljoin kaikkea jännää". Jep, se karsintaprosessi on myös edelleen käynnissä.)

Tästä puhun
Haaveissani nään coolin boheemin skandinaavisen tyylikkään huoneeni, joka on niin ihana ja kutsuva, että huokaisen joka kerta kun avaan oven. Ehkä sitten, kun aika jälleen pakata muuttolaatikot. Kurkatkaa sinne minun Pinterest-kansiooni! Liilat verhot nyt ainakin lähtevät, ehkä vihreä väri sitten, kun voi taas työskennellä ulkona. Äh, en tiedä. Jotain kunnioitusta herättäävää siinä kyllä on. Pitänee vain riisua sitten kaikki muu. Jossain vaiheessa pohdin myös, että maalaisin kaikki puiset huonekalut valkoisiksi, mutta en ehkä sittenkään. Valkoisuus sisustuksessa on kyllä kaunista ja harmoonista, mutta ei ehkä minun juttuni sitten kuitenkaan. Minun juttuni, jos sellaista on, on väreissä, joissa sieluni lepää, kaikki mustan ja valkoisen väliltä, keltainen, oranssi ja sininen (pidän vihreästä, mutta en tiedä, miten pöytä tänne yhdistyy), pidän haaleudesta ja syksyn väreistä, miellyn sellaisiin materiaaleihin kuin puu (pidän myös siitä, että mateliaali syineen kaikkineen näkyy, ja siksi mielipiteeni maalailusta on ristiriitainen), pellava ja villa, luonnonvalo paras valo, kynttilä kakkonen, lukulamppu kolmantena.

Metodini on sama, kuin vaatekaappini (tai oikeastaan piirongin) kanssa. En halua kopioida listaa, jonka kanssa menisin kauppaan ja sitten kaikki olisi valmista. Minä haluan, etsiä, törmätä, löytää ja kokeilla, sekä ennen kaikkea harkita. En halua periaatteesta hankkia juuri mitään uutena. Toisinaan huomaan haaveilevani tostakin tietystä huonekalusta tai muusta, tai että tila olisi vaikkapa jonkin toisen mallinen, mutta noina hetkinä yritän painaa jarrua. Tajuan, ettei vaikkapa Block-valaisin, vaikka upea onkin, ole ratkaisu kaikkeen, tai että tällä tällä tilalla itsellään on valtavat mahdolisuudet. On karsittava tavaraa, pinnailtava lisää kuvia kansiooni, seistävä oviaukossa silmät sirrillään ja liikuteltava kaikkea vielä monta kertaa, ostettava ehkä maalipurkki, ehkä. Ainakin hiomapaperia, ehkä.



Kuva on lavastettu - yleensä tämä kaikki on lattialla ja teekuppeja on vähintään kaksi

Ei hätää. Olen hyvä sietämään keskeneräisyyttä.

Selma

Albert & Iina: I hosted a poetry night and I'm finally feeling like home at my place.

torstai 17. syyskuuta 2015

7 juttua luopumisesta - osa 4: reppu ja reissunainen


Matkustamisesta voisi puhua loputtomiin (jopa minä aika vähän reissannut), mutta tänään keskityn pieneen suureen asiaan, joka kaikkia matkalaisia, riippumatta siitä meneekö viikonlopuksi mummolaan vai kuukaudeksi Intiaan, koskettaa. Nimittäin pakkaaminen ja matkatavarat.

Kuvituksena upeita muokkaamattomia kännykkäkuvia

Koko maailmassa asuvat taitavat sen leiviskän ihmeellisesti, mutta meille kaikille muille asia tuottaa runsaasti päänvaivaa. Kaikkeen pitää varautua, mutta kotiin palatessa sitä aina tyhjentää laukkunsa ja huomaa, että pahimmillaan puolta vuorta kamppeista on raahannut mukanaan ihan turhaan. Kotona hyllyt vielä kannattelevatkin turhaa kamaa, siinähän kannattelevat, mutta jos itse kantaa ylimääräistä viittä tai kymmentä kiloa mukanaan satoja kilometrejä, saa vain turhan tehokasta treeniä takareisilleen, kun käveltävää on muutenkin. (Tiedän kyllä tyypin, joka partioleireillä laittoi lisäpainoksi rinkkaansa vesikanistereita ja lähti lenkille.)

Olen huomannut, että on aika sama, onko reissussa viikonlopun (jos nyt ei sinne mummolaan mene, minne oikeastaan tarvitsee mukaan vain hammasharjan), viikon (ja kuukauden tai koko vuoden, sanoi siskoni) ovat peruskamppeet aina samat. Kun olimme ostamassa minulle ylioppilaslahjaksi rinkkaa ja pohdin, onkohan 65-litrainen tarpeeksi iso, sanoi kokenut myyjä, että pakatessa kanattaa laittaa kamat lattialle ja laittaa keko keskeltä kahtia. Neuvo on hyvä ja olen lukenut ja kuullut juttuja siitä, kuinka pitkillä reissuilla rinkka jopa joskus tyhjenee matkan varrella, kun sitten kuitenkin turhat kamat jäävät pois. (En ota kuitenkaan mitään vastuuta siitä, jos olen ääliö ja lähdet vaellukselle ilman ensiapuvälineitä tai millekään matkalle vailla sellaista varustetta, jota oikeasti tarvitset.)

Rinkka toimii myös lyhyen naisen kuvauskorokkeena

Luulin olevani minimatkailun mestari - suhasinhan kahden kodin väliä melkoisen monta vuotta elämästäni. Pakkaamien suhteen olin kuitenkin amatööri. Aina joku koulukirja unohtui ja otin kaikenlaista epämääräistä sälää mukaani. Kun isäni muutama vuosi sitten muutti Ikaalisiin niin, että kävin hänen luonaan vain satunnaisesti viikonloppuisin, en ollut oppinut vähääkään. Isäni nauroi painavaa reppuani (ja mahdollisesti myös kassia); olin tulossa vain viikonlopuksi, mutta minulla oli se niin sanottu koko elämäni mukana - varmuuden vuoksi. Kirja ja toinen varuiksi, neulontatyö, muistikirjapino ja penaali, sekä hullu pino koulukirjoja (joista ehdin ja jaksoin mahdollisesti lukea vain yhtä), lenkkikamat, vaihtovaatteet, läppäri, kamera. Mutta koska nyt pohdin tätä, taidan olla viisastunut. Kun iskä seuraavan kerran nähdään, on minulla mukanani vain yksi reppu. (Luojan kiitos, koulussani ei juuri lueta kirjoja!)

Perusviikonloppukamat - siinä teille yhdyssana

Niin, miten tämä juttu liittyy luopumiseen? Sitä minäkin nyt mietin, mutta olin luonnoksiini kirjoittanut: 4. matkustaminen. Ajattelen, että tavarat palvelevat useampaa tarkoitusta. Miksi pikkulapset kannistelevat tiettyjä ällöiksi kuolattuja leluja tai turvariepuja ympäriinsä? Varmaan samoista syistä, kuin me koululaukuissamme, työsalkuissamme, käsiveskoissamme, rinkoissa ja kapsäkeissämme kaikenlaista. Varmuuden vuoksi, sillä onhan tämä maailma aika jännä paikka ja mitä vaan voi sattua. Mitä jos minulle ei kuitenkaan satu tylsyys, kun menen kotiin kylään, enkä tarvitsikaan kaikkea mahdollista? Jos kirja loppuu, isällä on varmaan joku hyvä. Tai jos matkalla sade yllättää, vaikka uhmakkaasti jättikin takin kotiin, voi varmaan mennä puun alle suojaan tai lähimpään kahvilaan ja tavata jonkun siistin tyypin.

Ostin tämän mekon Tukholmasta ja pidin sitä koko viikon - kaikki muuta vaatteet olivat turhia

Olen syyslomalla menossa Kolille, mitenköhän on, osaako tämä partiolainen pakata kamansa fiksusti?

Selma

Iina & Albert: I believe you  guys are going to be professional in packing.