Ja oppineena ja. Niistä molemmista olen nyt saanut osani taas hetkoseksi. Voitin nimittäin vihdoinkin taistelun nettiongelmaia kohtaan. Neljä laitetta ja lukuisia maailmaa parantaneita keskusteluita Elisan asiakaspalvelun kanssa. Tänään aamulla minut kouluun hyvästelivät neljä valoa. Vatsassa kihersi koko päivän, mutta en uskoaltanut toivoa, että tämä ihastukseni ei lähtisi lätkimään. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, naputettaan blogiin ja huudatetaan Spotifya reilun kymmen megan edestä. Jes.
Minusta on hassua ja vähän noloa olla tästä näin innoissani, eihän hyvä nettiyhteys kuitenkaan ole mikään elämänehto, mutta minä olen hassu ja nolo ja tapellut näiden teknisten pulmien kanssa koko syksyn. Ai niin, mitä lupasinkaan itselleni, jos homma Yrjönkadulla saadan pelittämään: aloitan Netfliksin ilmaisen ensimmäisen kuukauden. Ah. Kirjahaaste taitaa jäädä siksi aikaa vähän varjoon. Olen kuitenkin reippaasti edellä omasta plänistäni joka tapauksessa: tässä kuussa luin Rikka Pulkkisen romaanin Totta joka totta vieköön on hienoimpaa suomalaista kaunokirjallisuutta, mitä olen hetkeen lukenut.
Kun minulta kysytään kirjavinkkiä, tarjoan yleensä näitä kahta: Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin (jolla minä herätin lukuharrastukseni eloon tänä syksynä), sekä Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Nämä kaksi miljoonasta muusta loistavasta vaihtoehdosta siksi, että ne sopivat mielestäni niin kirjahirmuille sekä ei niin lukemisen vauhtiin päässeille (Teemestarin kirja ei ole edes hirveän pitkä). Kirjat ovat sopivasti erilaisia ja minusta on hyvä tutustua niin oman maan, kuin ulkomaiseenkin kirjallisuuteen (ja jos kielitaito riittää, tai itseasiassa myöskin juuri sitä parantaakseen kannustan lukemaan alkuperäisellä kielellä. Eka sivu on tahmaisin, mutta seuraavassa luvussa ei enää juuri edes kaipaa sanakirjaa, kun suurinpiirtein ymmärtää.)
Huomaan kirjoittaneeni taas itseni puuhun ja kirjoita on ihana turista, mutta palaan vielä päivän teemaan. Olen oppinut puhumaan puhelimessa, olenmaan sitkeämpi ja handlaan liudan tietoliikenteeseen ja -teknikkaan liittuviä juttuja. Tämän lisäksi olen ottanut pikku harppauksen eteenpäin valokuvaajana. Olin viimeviikolla hommissa Yksin sateessa? -tanssifestariella kuvaajan hommissa, niin kuin nopeasti kirjoitinkin. Kyselin kollegoilta (kiitos!) neuvoja akuuteimpiin pulmiin ja luin netistä bussimatkoilla aukoista ja syväterävyyksistä, josta ovat olleen minulle melkoisen mystisiä asioita. Kohta on perusteoria hallussa ja ne hyvät kuvat tulevat kuvaamalla. Tässä muutama oma lemppariruutuni Yksin sateessa? -festivaaleilta. Keltatakkiset tyypit ovat koulukavereitani Outokummun ammattikoulusta pääosin toiselta vuosikurssilta. Kyseessä on Tomi Paasosen koreografioima Interventio, missä kaupinkitilaan tuotiin vähän eloa. Kuvat alla ovat Dialogue Dance Companyn teoksesta Neurasthenia, joka oli paitsi hyvin kuvauksellinen, myös itselleni sykähdyttävin esitys.
Selma
P.S. Iina & Albert: I've fought, won and learned a lot lately.
