etäisyys on mielentila

Ei ihan totta tarvitse välttämättä olla kuin viikko poissa Itämeren toisella puolen, niin tuntuu että olen ollut jossain kaukana.

Olinkin. Istuin mäen harjalla, pyörän satulassa, rantakallioilla ja puistossa, ja heti asiat näytäytyivät ihan eri vinkkelistä. Olin paljon myöntyväisempi uskomaan, että kaikki kyllä järjestyy. Päätös lähteä Outokumpuun ei tuntunut enää niin haudanvakavalta. Elämäni palikat pehmenivät Ruotsin auringon alla. Minun ei tarvitse hyljätä mitään, vaikka kaikki ei mahdu heti tähän nyt, tai palikat eivät sovi yhteen. Etualalle järjestyivät nyt oleelliset ja vinttikomeroon kipusivat ne, joiden aika on ehkä joskus toiste. Koen monesti outoa huonoa omatuntoa siitä, kuinka vähän olenkaan ehtinyt tehdä ja saavuttaa, mutta annoin sen itselleni anteeksi - onhan tämä maailma aika hengästyttävä paikka. Ja minä olen vähä hidas.

Monet tapaamani ihmiset ihmettelivät sitä, että hyvin harvat suomalaiset ovat käyneet Pietarissa tai Moskovassa  - "Sehän on siinä ihan naapurissa." Selitin, että nykyaikana todellista etäisyyttä merkittävämpää on psykologinen etäisyys: onko paikkaan helppo päästä, onko se houkutteleva ja niin edelleen.

   Paikka ja ympäristö ylipäätään ovat hyvin vahvasti kytköksissä mielentilaan - minulla ainakin. On koti- ja turvapaikkoja, rauhan tyyssijoja ja niitä paikkoja, joista on mahdollisimman nopeasti päästävä pois. Ruotsin reissulla - varsinkin Gotlannissa - koin, että minulla oli kokoajan valtavasti tilaa ympärilläni ja yläpuolellani. Ajatukset saivat purkautua ulos päästä ja kulkea vapaina. Katselin niitä levollisesti.

Kiitos universumin, satuin ihan huipuille Tukholman puistojuhlille, jossa mm. pääsin toteuttamaan sisäistä Banksyani.

 Selma

P.S Jag är så stolt över hur mycket jag använde svenska där i Sverige! Vaikka taitoaste olikin vähän, no... :p

Sirkus-kuume iski!