7 juttua luopumisesta - osa 2.

Laatikot vanhan huoneeni lattialla, pakettiautossa ja uudessa kodissa. Sitten iski uupumus.

Laatikkomeri huoneeni lattialla. Yli piti hypätä, kun oli aika mennä nukkumaan. Aivan kuin omaisuuteni tilavuus olisi kasvanut, kun se kaikki ole otettuna ulos kaapeista ja alas hyllyiltä. Tämäpä oiva tilaisuus karsia tavaroita, ajattelin. Kuitenkin sain koottua vain pienen muovipussillisen uffiin ja pari riepua varastoistani roskiin. Suorastaan huvittavaa on se, kuinka kaikki vaatteeni käytännössä mahtuvat yhteen kasiin, mutta se kangas-tuunaus-korjaus-osasto täyttää neljä laatikkoa ja yhden matkalaukun. Aika jäätävää ja hulvatonta samaan aikaan. Vannoin mielessäni, että tilanteen on oltava toisinpäin, kun täältä lähden. 

Tavaroiden sullominen pakettiautoon oli surkuhupaisa projekti. Olin punninnut tämän maallisen omaisuuteni tarpeelliseksi tai jopa välttämättömäksi ottaa mukaan, mutta silti tunsin outoa noloutta istuessani etupenkille. Olisi niin ihanaa, kun kaikki tavarat menisivät yhteen kasiin  ja tadaa, ja varmasti se kaikkein tärkein mahtuisikin, mutta todellisuudessa minua odotti Outokummussa typötyhjä asunto. Enkä voinut jättääkään mitään mahdollisesti muuttoa suunnittelevan äitini riesoiksi. Joten kaikki mukaan vaan! (Tosin kerran roskiksesta dyykkaamani lentolaukku, joka toimittaa muistoarkiston virkaa, sai vielä jäädä,) Onneksi kämppisten kanssa pystyimme jakamaan erilaisia kodin hankintoja, mutta kotona elämiseen, mikäli ei aio kuurata lattioita vessapaperilla ja lämmittää uunissa valmisruokia, tarvitaan kaikenlaista. Esimerkiksi nyt taistelen aikaa vastaan, että löydän jostain kenkätelineen ja maton eteiseen, ennen kuin todelliset kurakelit alkavat. No, ei välttämätöntä, mutta kuitenkin tuiki tarpeellista. Lisäksi minulla on pimeneviä iltoja varten piano ja huuliharppu, joita ajattelin opetella liikenevällä ajallani soittamaan. 

Kun muuttoapuni seuraavana aamuna lähti, kävi jostain syystä niin, että istuin vain sängyllä lukemassa ja söin suklaavarastoni tyhjäksi. Välillä nousin, otin jonkin asian käteeni ja laskin sen toiseen paikkaan. Kaikilla tavaroilla ei vieläkään tunnu olevan omaa paikkaansa, ja siksi huoneeseeni syntyy kovin helposti hirveä sotku. Kaikki on lattialla tai piirongin päällä pinossa. 

Muuttaminen oli oikeasti myös tosi mahtavaa. Tunsin, kuinka oman elämäni galaksit liikkuivat jyristen. Siinä sängyllä kaiken sotkun keskellä lojumisessa oli oma vapaudentuntunsa. Ihan porsaaksi ei voi heittäytyä, kun on kanssa-asujia, enkä haluaisikaan, mutta ilkeää niitä tiskejä lavuaarissa sen päivän lojuttaa ja ruuakseen voi laittaa, mitä mielii. Tavaransa voi valikoida ja järjestää juuri niin kuin omaa silmää miellyttää. 

MInusta on mukavaa, kun koteja on vähä kaikkialla. Vanhempieni kodit tulevat aina olemaan minulle turvapaikkoja, vaikka asunnot eivät ole niitä, missä olen lapsena asunut (luulen, että äitikin muuttaa kohta Rajamäeltä pois). Minulla on koti luonnossa ja pellon reunalla, kukkulan päällä ja ystävieni seurassa, sekä tanssistudiossa. Oma keho on parhaimmillaan myös yksi koti. (Ja siellä jos missä pitäisi tuntea olonsa mukavaksi.) Koti on yksinkertaisesti paikka, jossa tuntee itsensä kotoisaksi ja missä voi olla niin kuin kotona haluaisi: kaikki tunteet levällään ja kalsareissa. 

Minä kiinnyn paikkoihin, sillä liitän muistot vahvasti sinne, missä ne ovat tapahtuneet. Elämässä tulee kuitenkin välttämättä tilanteita, jossa joidenkin kotien ovet on takanaan suljettava tai ne suljetaan. Metsä kaadetaan, ihmiset kävelevät toisensa elämistä ulos tai on aika mennä eteenpäin. Noihin paikkoihin palaaminen tuntuu museovierailulta. Omaan elämään kiinteästi kuuluneet kappaleet näyttäytyvät eri valossa ja tiedät ettei paluuta ole, tai et haluaisi oikeasti palata vaikka olisikin. 

Luopuminen astuu kuvaan. On päästettävä irti. Joskus unissaan tapaa vanhan ystävän tai lentelee lapsuuden metsissä. Sitä herää kyynel poskellaan, että hymy kasvoillaan.

Lainaukset kaivoin Pinterestistä, mutta typografia(?) ja kuvat ovat minun.

Albert: Home is where my heart is. For example with you guys.