7 juttua luopumisesta - osa 4: reppu ja reissunainen

Matkustamisesta voisi puhua loputtomiin (jopa minä aika vähän reissannut), mutta tänään keskityn pieneen suureen asiaan, joka kaikkia matkalaisia, riippumatta siitä meneekö viikonlopuksi mummolaan vai kuukaudeksi Intiaan, koskettaa. Nimittäin pakkaaminen ja matkatavarat.

Kuvituksena upeita muokkaamattomia kännykkäkuvia

Koko maailmassa asuvat taitavat sen leiviskän ihmeellisesti, mutta meille kaikille muille asia tuottaa runsaasti päänvaivaa. Kaikkeen pitää varautua, mutta kotiin palatessa sitä aina tyhjentää laukkunsa ja huomaa, että pahimmillaan puolta vuorta kamppeista on raahannut mukanaan ihan turhaan. Kotona hyllyt vielä kannattelevatkin turhaa kamaa, siinähän kannattelevat, mutta jos itse kantaa ylimääräistä viittä tai kymmentä kiloa mukanaan satoja kilometrejä, saa vain turhan tehokasta treeniä takareisilleen, kun käveltävää on muutenkin. (Tiedän kyllä tyypin, joka partioleireillä laittoi lisäpainoksi rinkkaansa vesikanistereita ja lähti lenkille.)

Olen huomannut, että on aika sama, onko reissussa viikonlopun (jos nyt ei sinne mummolaan mene, minne oikeastaan tarvitsee mukaan vain hammasharjan), viikon (ja kuukauden tai koko vuoden, sanoi siskoni) ovat peruskamppeet aina samat. Kun olimme ostamassa minulle ylioppilaslahjaksi rinkkaa ja pohdin, onkohan 65-litrainen tarpeeksi iso, sanoi kokenut myyjä, että pakatessa kanattaa laittaa kamat lattialle ja laittaa keko keskeltä kahtia. Neuvo on hyvä ja olen lukenut ja kuullut juttuja siitä, kuinka pitkillä reissuilla rinkka jopa joskus tyhjenee matkan varrella, kun sitten kuitenkin turhat kamat jäävät pois. (En ota kuitenkaan mitään vastuuta siitä, jos olen ääliö ja lähdet vaellukselle ilman ensiapuvälineitä tai millekään matkalle vailla sellaista varustetta, jota oikeasti tarvitset.)

Rinkka toimii myös lyhyen naisen kuvauskorokkeena

Luulin olevani minimatkailun mestari - suhasinhan kahden kodin väliä melkoisen monta vuotta elämästäni. Pakkaamien suhteen olin kuitenkin amatööri. Aina joku koulukirja unohtui ja otin kaikenlaista epämääräistä sälää mukaani. Kun isäni muutama vuosi sitten muutti Ikaalisiin niin, että kävin hänen luonaan vain satunnaisesti viikonloppuisin, en ollut oppinut vähääkään. Isäni nauroi painavaa reppuani (ja mahdollisesti myös kassia); olin tulossa vain viikonlopuksi, mutta minulla oli se niin sanottu koko elämäni mukana - varmuuden vuoksi. Kirja ja toinen varuiksi, neulontatyö, muistikirjapino ja penaali, sekä hullu pino koulukirjoja (joista ehdin ja jaksoin mahdollisesti lukea vain yhtä), lenkkikamat, vaihtovaatteet, läppäri, kamera. Mutta koska nyt pohdin tätä, taidan olla viisastunut. Kun iskä seuraavan kerran nähdään, on minulla mukanani vain yksi reppu. (Luojan kiitos, koulussani ei juuri lueta kirjoja!)

Perusviikonloppukamat - siinä teille yhdyssana

Niin, miten tämä juttu liittyy luopumiseen? Sitä minäkin nyt mietin, mutta olin luonnoksiini kirjoittanut: 4. matkustaminen. Ajattelen, että tavarat palvelevat useampaa tarkoitusta. Miksi pikkulapset kannistelevat tiettyjä ällöiksi kuolattuja leluja tai turvariepuja ympäriinsä? Varmaan samoista syistä, kuin me koululaukuissamme, työsalkuissamme, käsiveskoissamme, rinkoissa ja kapsäkeissämme kaikenlaista. Varmuuden vuoksi, sillä onhan tämä maailma aika jännä paikka ja mitä vaan voi sattua. Mitä jos minulle ei kuitenkaan satu tylsyys, kun menen kotiin kylään, enkä tarvitsikaan kaikkea mahdollista? Jos kirja loppuu, isällä on varmaan joku hyvä. Tai jos matkalla sade yllättää, vaikka uhmakkaasti jättikin takin kotiin, voi varmaan mennä puun alle suojaan tai lähimpään kahvilaan ja tavata jonkun siistin tyypin.

Ostin tämän mekon Tukholmasta ja pidin sitä koko viikon - kaikki muuta vaatteet olivat turhia

Olen syyslomalla menossa Kolille, mitenköhän on, osaako tämä partiolainen pakata kamansa fiksusti?

Selma

Iina & Albert: I believe you  guys are going to be professional in packing.