Kuinka asioilla on tapansa

banaanilaatikkotaide

Sunnuntai-illan pöpperössä mietin sitä sanontaa, jonka mukaan asioilla on tapana järjestyä.

Minulla on tapana luoda kaaosta ympärilleni. Sellaista asiat ovat hujan hajan ja missä mun avaimet on -kaaosta. Aikamoisia kaaoksia saan aikaan myös pääni sisälle.

?

Tämä on ollut kuitenkin sellainen viikonloppu, jolloin minulla on ollut tapana järjestää asioita. Ei niin paljon, kuin olin ajatellut (ja siksi kirjoittaminenkin on ollut nyt vähän jäissä), mutta kuitenkin. Tavarani ovat löytäneet paikkansa, lattia näkyy ja mesta tuntuu kodilta. Askartelin kalenterinkin! (On muuten paras, mikä minulla on ikinä ollut. Iso ja selkeä ja banaanilaatikon pohjapaperista tehtynä aika hip ja cool.) Täytyy kuitenkin muistaa sanoa, että viihdyn pienessä luovassa kaaoksessa, joka yleensä heijastelee mieleni liikettä. Mutta oikeasti minulle on vanhemmiten kehittynyt huono tapa levitellä ja lojutella asioita ja siitä minä aion opetella ainakin jossainpäärin eroon. (Skidinä olin oikea siivoushullu. Kutsuin kavereita kylään kuuraamaan taloan kellarista vintille. Sitten lämmitimme saunan ja teimme pitsaa, jossa oli sellainen kamalan paksu pohja, joka silloin maistui ihan sairaan hyvältä. Olimme noin 12-vuotiaita.)

Kynät ja kameran pinuha voivat hengata pöydällä, mutta porakone? Oikeasti? Toisaalta on kyllä aika siistiä olla se muija, jonka työpöydällä hengaa Makita. Kuitenkin: kamat paikalleen, kun niilä nyt sellainen on.

vihreä pöytä saa ainakin vielä olla vihreä

Olen myös järjestellyt vähän isompia kuvioita. Tätä vuotta on viisitoista viikkoa ja neljä päivää jäljellä. Käytännössä kolme ja puoli kuukautta. Eli: aikaa juuri sopivasti vielä vaikka mihin. Olen jakanut tämän ajan kolmen viikon jaksoihin. Mutta mitä näillä jaksoilla tapahtuu, selviää myöhemmin, sillä minä menen nyt nukkumaan. Ai niin, olenko jo sanonut, että syksyllä minulla on kaikista eniten energiaa?

Selma

Iina & Albert: I'm challenging myself not to create such a chaos around me. Wish me luck.