lauantai 3. lokakuuta 2015

minä olen mitä olen

Samaan aikaan kun muurahaisten valloittama huonekasvi keittiössämme kuihtuu ja kuolee, minä käänteisesti kasvan uutta ja muutun. Hitaasti, mutta takuulla. Huomaan muutoksen itse. Näen sen tanssisalin peilistä, kun vedän verhoja niiden eteen. Vedin eilen hikeä nenään, mutta jaksoinpahan tehdä muutaman toiston enemmän kuin vielä viimeviikolla. Hämmästelen suihkussa kehooni hiipineitä kaaria.


Kehoni muuttuu sen mukaan, mitä minä teen joka päivä. Tätä nykyä minä tanssin sen ajan, minkä olen edelliset kaksitoista vuotta päivittäin istunut. (Opet, koittakaa itse joskus istua koko päivä. Vähemmästäkin kököttämisestä energiat laskee ja takapuoli puutuu.) Maailmani rakentuu liikkeellä olemisen ympärille: nälkä tulee hanakammin, keho on väsynyt, mutta kun liikkeelle pääsee, ei halua pysähtyä, joinakin iltoina lenkille on vain kertakaikkiaan pakko päästä, peilineuronini saavat minut kallistumaan, kun katson muiden tanssia ja niin edelleen. (Tiesittekö, että samat alueet aktivoituvat aivoissamme riippumatta siitä, liikummeko itse vai katsommeko muiden liikettä?)



Kuluneella viikolla teimme iltapäivisin kontakti-improvisaatiota ja kumma hyvänolontunne seuraili minua koko viikon. Nostin asian esiin ja muutkin olivat huomanneet saman. Kuka meitä koskettaa, kun me kasvamme isoiksi? Varsinkin me yksineläjät saatamme jäädä vaille, mikäli emme pidä huolta päivittäisen halikiintiön täyttymisestä. Sanon tämän käsi omalla introvertin sydämelläni. Viihdyn yksin ja rauhassa, mutta elääkseni minun on oltava muiden ihmisten seurassa. Elääkseni onnellisena minun on saatava olla todella lähellä ja kiitos tanssin, olen viimeviikolla kierinyt pitkin lattioita ja kavereiden kehoja lähestulkoon varastoon.

Tänään kaivoin kasvin ulos ruukustaan ja vaihdoin mullat. Viis siitä, että talvi tulee! Aina on oikea aika pelastaa sielu. Okei, vähän överisti sanottu, mutta en voinut jättää lausetta käyttämättä.


Sain muutama viikko sitten viestin sähköpostiin koulun taholta. USA:n suurlähetystö järjestää yritysideakilpailun. Vaikka olen löytänyt itsestäni yrittäjähenkisyyttä, en ole kova kilpailemaan, eikä bisneskään kiinnosta minua. Mutta minun sydämeni syttyy kehollisuudelle, hyvälle ololle ja liikkumiselle - etenkin ulkona ja mielellään myös muiden tyyppien kanssa (vaikka juoksulenkit metsään vain oman itsensä seurassa ovatkin kultaa).


Löimme muutaman koulukaverin kanssa viisaat päät yhteen eräänä saunailtana ja päätimme lähteä kehittämään tästä jotain. Tärkeimpänä esiin nousivat ajatukset siitä, kuinka hyvä olo omassa kehossa kuuluu kaikille, mitään ei saa tuputtaa, mutta kannustaminen ja olematon kynnys ovat must. Ja että rahasta ei saa olla kiinni. Tähtiä tavotteleva ajatus erilaisten ja eri-ikäisten yhdistämisestä on kaunis ja tavoittelemisen arvoinen. Ideat lensivät: kävely ja kahvikerho, viikonloppuretkiä luontoon, joogaretriittejä, pallopelejä miljoonaa eri laatua, tietoa anatomiasta ja terveydestä toimintaan piilotettuna, somaattista työskentelyä, koskettamisen ja kosketuksi tulemisen opettelua, ulkonäkö- ja suorituskeskeisen liikuntaskenen hylkääminen.

-- that’s the only person you have to live your whole life with Selma Hopsu - Manifesti 
 Vaikka kilpailusta ei tulisi mitään (sillä esimerkiksi aikaa on jäljellä enää aika vähän), olen tyytyväinen siihen, että kelat on saatu pyörimään ja olen löytänyt aiheen jonka koen tärkeäksi ja joka aidosti kiinnostaa minua.

Selma

Iina & Albert: It's vitally important to be touched every now and then.  I believe you know what I'm talking about. I also believe it should be a human right as well as feeling good in our own bodies.

4 kommenttia:

  1. Hei Selma, löysin sun blogiin joitakin viikkoja sitten ja tykästyin heti! Vaikutat ihanan aidolta tyypiltä ja kirjoitat kauniisti ja ajatuksella, tulee aina hyvä fiilis näitä juttuja lueskellessa. Kiitos inspiroivasta blogista ja ihanaa alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, Erika!
      Ihana kuulla, että siellä ruudun silläpuolen on joku ja että sitä jokua kiinnostaa. Kiitos!

      P.S. Tulkaa esiin muutkin! Ideoita saa heitellä, tai vaikka omia tekstejä, jotka haluaisi julkaista..

      Poista
  2. Selma!
    Tanssi yli elämän. Tottakaan lausetta ei voi olla nyt käyttämättä! :)
    Tehkää siitä USA-jutusta Jotain! Se riski ja vaiva kannattaa ottaa, varsinkin kun siinä ei ole mitään riskiä!
    Se olisi oiva haaste tanssille ja elämälle, mistä olet niin paljon viime aikoina kirjoittanut.
    t Iskä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti aikaraja tuli vastaan, mutta ajatustyö on käynnistetty niin eiköhän tuosta tule jotain muuta!

      Poista