nurmikkoa. Pakkasta on nyt -23 astetta ja tuuli on taiteillut pakkaslumesta dyynejä. Mitä korkeammiksi kinokset kasvavat, sitä suurempana minun sydämeni lyö. Sukset! Missä pulkka ja luistimet? Ripsissä ja ylähuulella on huurretta. Henki salpautuu hetkeksi joka kerta kun menee ulos. Hämärässä valkoinen taittaa siniseen. Kuun valossa kaikki kimmeltää. Kirkkaana päivänä hanki on kirkasvalolamppu, jolle on mahdotonta olla vihainen vaikka kylmä purisikin posket tunnottomiksi.
Kannan kolme laatikkoa eteiseen. Vaatteita ja kirjoja ja jotain ihme sälää. Ne odottavat poislähtöä. Enemmän tilaa ajatuksille ja minulle. En tarvitse vaatteita, jotka eivät palvele minua. Enkä liioin kirjoja niiden selkämyksen takia. Opin kiittämään niitä hyvin tehdystä työstä. En ensisijaisesti karsinut tavaraa; valitsin ne jotka halusin pitää. Kiitos hupsu vaaleanpunainen kirja.
Herään tunnin ennen kelloa ja kuvaan kaiken mihin silmäni pysähtyy. Olin varmaan unessa, sillä en muista siitä juuri mitään. Olen pahoillani, saappaat. (Ostin ne yläasteessa Klaukkalan Citymarketista. Ihan oikeat hait, alunperin kirkkaan keltaiset. Äidin mies paikkasi reiät pyöränkumin paikoilla.)
Huomenta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti