Samaistun kaktukseen siinä mielessä, että kestän paljon kaikenlaista, enkä päästä ihmisiä helposti kovin lähelle. Kestän kuivuutta, pimeää aikaa ja viimaa. Kökötän multakökkerössäni odotellen parempia aikoja. Kadehdin salaa sitä piikkihärrymää, joka kulkee tuulen mukana sinne missä kaikki -ihmiset, elämä ja tilaisuudet- on.
Kevätrituaaleihini kuului myös leikkimökin (joka tämänhetkisestä kohtalosta olen erittäin huolissani) kuuraus ja valmistelu kesää varten.
Tälläkin hetkellä keittiömme pöytää koristaa puolikas maitopurkki ja kanamunakenno, joista sormet ristissä toivon kasvavan jotain muutkin kuin hometta. Huoneeni on pitkittyneessä suursiivouksen tilassa, kun pohdiskelen kymmenennen kerran kalusteiden paikkoja ja suunnittelen kirjahyllyn maalaamista. Olen katsellut myös muita kämppiä ja ajatellut muuttoa kaupungin sisällä. Kaiken lisäksi koirakuumeeni on puolessa vuodessa äitynyt pahaksi ja tänään aamulla sain kuumekouristuksen, kun eräällä kodittomien eläinten sivustolla omistajaa etsi maailman sympaattisin kuusivuotias mäyräkoira.
En ole ajatellut mitään näistä, se vain tapahtuu, sillä aavikolla on kevät ja kaktuskin alkaa ajatella kukkimista.
Lyhyestä virsi kaunis. Pistäkäähän nyt jotain itämään, oli se sitten ajatus tai siemen. Se on sitten kiva kesällä, kun on jotain upeaa mitä ihastella - jotain, mitä on ihan itse kasvattanut.
Niin ja ps. Kuopion puolimaraton on syyskuussa. Meikä ja muutama muu mimmi ollaan treenaamassa sinne. Lähde sinäkin, muistaakseni siellä on myös kymppi ja kävellenkin voi lähteä.
Iina & Albert: spring, dog poop and dead plants. i love it
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti