taidetta ja hyviä tapoja

Mikä viikko.

Pohjois-Karjalan ammattiopisto Outokummun kolmannen vuosikurssin opiskelijat ovat opintojensa loppusuoralla ja tällä viikolla on ollut päättötöiden aika.

En ole vähään aikaan elänyt näin intohimoisesti. Tarvon lumihangessa paikasta toiseen ja kamera on koko ajan olalla. Seuraan etuoikeutettuna, kuinka taiteilijat hiovat teoksiaan viimeiseen asti ja olen nähnyt kaikki yksitoista teosta kolmesta kuuteen kertaa. Uskomatonta. Vaikka välillä päässä ahdistelee ajatus, että pitäisikö minun tosiaan pystyä moiseen taidonnäytteeseen jo ensi vuonna, en anna sen pilata tätä hetkeä. Opiskelen tässä nyt niin kauan kuin minulla aikaa piisaa ja katsotaan mihin se riittää. Sitäpaitsi nyt toisten töiden katselu on ollut hyvin inspiroivaa ja opettavaista ja saanut luovat kanavat auki.

Intohimoisesta elämisestä tuli vielä mieleen Ted-puheet joita kuuntelin kaikki bussimatkat viimeisenä lukiovuotenani (ja kuuntelen edelleen). Sen lisäksi, että opin huomaamattani paljon hyödyllistä sanastoa, sain ajatustaimia, joita kasvatan edelleen. Yksi henkilökohtaisista lemppareistani viimeaikoina on ollut Emilie Wapnickin puhe multipotentiaaleista tyypeistä.

Toinen, jonka voisin katsoa vaikka joka päivä, on Amy Cuddyn esitelmä kehonkielestä. Katsoin sen myös aamulla linja-autossa matkalla englannin kirjoituksiin viime keväänä. Koululle päästyäni kävin täyttämässä vesipullon ja seisoin invavessan pöntön päällä kädet kohti kattoa. Sitäkin teen edelleen. Todelliset hyvät ja hyödylliset tavat ja työkalut jäävät.

Inspiroivaa viikonloppua,

Selma

Iina & Albert: Have I told you how I love Ted-talks?

7 juttua luopumisesta - osa 6: piirrä minut hiekkaan

Olen aloittanut elämäni aikana lukemattomia kertoja lauseen sanaparilla "minä olen" tai "minä en ole". Arvioisin heittämällä, että noin kerran päivässä siitä asti, kun olen oppinut puhumaan. Noin 6295 kertaa. Sillä sanamäärällä kirjoittaisi jo omaelämänkerran, mutta minä olen edelleen (ah, siinä se taas on) sitä mieltä, etten ole yhtään perillä siitä, kuka tämä Selma-tyyppi oikein on.

Hän on puhunut itsensä pussiin - monesti. Sanonut olevansa jotain, mitä ei olekaan - vahingossa ja tahallaan. Luullut väärin, osunut oikeaan, mutta kaikki on muuttunut taas. Toivonut olevansa jotain muuta. Tyyppi on pantannut tietyt adjektiivit itseltään - niitähän hän ei ainakaan ole.

Puhumattakaan siitä hämmennyksestä, kun hänen ystävänsä tuntuvat tietävän tasan tarkkaan, kuka hän on. Oma itsensä.

Kirjoitin viimeisimmässä runoillassa seuraavaa

- - mitä he näkevät minua katsoessaan
joku osuu kuitenkin oikeampaan kuin minä itse 

Syyslomalla kysyin isältä, iskä, millainen tyyppi mä sun mielestä olen. Sitten mietin, mitä kaikkea olisin voinut tehdä sillä ajalla, kun tongin omaa napanöyhtääni.

Tämä ensimmäisestä peroonapronominista, olla-verbistä, mahdollisesta kieltosanasta ja adjektiivista, taikka muusta nimikkeestä koostuva lause ei ole luotettava. Tiedemiehenä uskon vain mitattuun ja kiistattomaan informaatioon, mutta uskon myös sitä naista, jonka ystäväni tapasi Berliinissä. Nainen sanoi, että kaikki sanat ovat loitsumista. Psykologi kutsuisi niitä suggestioiksi.

Yksinkertaisuudessaan tarkoitan, että lauseella "minä olen hyvä tyyppi" voi saada paljon hyvää aikaan ja luonnollisesti "minä olen huono tyyppi" aiheuttaa paljon tuhoa. Lause ei aina kuvasta sitä mitä todellisuudessa on, vaan synnyttää sen. Adjektiivit ovat myös hyvin subjektiivisia, sillä me katsomme maailmaa eri tavoin. Näet kadulla kaunottaren, joka näkee peilistä hirviön.

Olen ajatellut kaikkien noiden lauseiden pyyhkimistä pois, tai sitä, että ne kirjoittaisi hiekkaan. Fraasista voisi rakentaa pidemmän, mallia "minusta tuntuu siltä, että tällä hetkellä olen [sana]". Oli miten oli, olen alkanut tietoisesti päästää irti minä olen -lauseista. En rakenna patoa niiden ympärille ja ajan aallot pyyhkivät ne pois. Uusia syntyy joka päivä.

Ja hei tiedenainen, minä en ole peruskallio, puhumattakaan siitä, että peruskalliokin muuttuu. Painoni on vaihdellut jopa kymmenen kilon välillä sen jälkeen kun en ole kasvanut enää senttiäkään, olen elämäni aikana kasvattanut arviolta kaksi ja puoli metriä tukkaa, ollut toisille lettipää ja toisille nutipää, oikeassa silmässäni on miinusta 4.50, vasemmassa 4.75, arvet vaalenevat ja katoavat, uusia hermosäikeitä syntyy ja aivosoluja kuolee.

Minua huimaa ajatus siitä, että minun ei tarvitsisi sitoutua mihinkään, mitä minä olen sanonut olevani. Joinakin päivinä voisin herätä kauniina, olla pistävän älykäs, heittäytyä epämukavuusalueelle, joka olisikin mukavuusalue, pukea maanataina päälle flanellipaidan ja tiistaina kynähameen, haastaisin itseni ja rikkoisin rajat, joita ei ole missään muualla, kuin siellä jossain hiekkaan kirjoitettuna. Luovun itsestäni ja saan minut.

Selma

Iina & Albert: Here I am, a lionhearted girl.

onneen pimeään

Kiitos Mealle sohvan ja kämpän ja koiran lainasta ;)

Toisinaan otsakkeita pyöritellessäni mieleeni tulee biisejä joita en ole välttämättä viimeaikoina edes kuullut, saatika että ne kuuluisivat millekään soittolistalleni. Mutta kun täällä Pohjois-Karjalassa tulee tätä nykyä lunta ja pimeää kello neljä, ei tämä Jipun ja Edelmannin laulama balladi ole sinänsä absurdi aivopieru.

Olen ollut tyytymätön viimeaikaisiin teksteihini ja jättänyt blogin hetkeksi hiljaisuuteen. Viikonlopuksi ei ole leimattu muuta kuin läänimatka Kuopioon, joten tavoitteena olisi avata muistikirja, suunnitella jokunen aihe valmiiksi, sekä kirjoittaa valmiiksi vähintään yksi. Voisinkin tässä luvata sunnuntaiaamulle aamupalan kylkeen jotakin. Minua myös suuresti kiinnostaisi, minkälaisia tekstejä juuri sinä haluaisit lukea. Proosaa? Leffa ja kirjajuttuja? Syvällistä pohdintaa elämästä ja oppimisesta ja sen sellaisesta? Vaate-, koti- ja DIY-hommia?

Olen ihan tyytyväinen, jos laaja paletti kelpaa, sillä kaikkia noita olen itse miettinyt. 7 juttua luopumisesta -sarjasta puuttuu vielä kaksi osaa, eilen vietin inspiroivan illan ystävien kotona (koti on kaunis ja istuimme Deko-lehtivuoren keskellä), viikonloppuna olen ostamassa maaleja omiin projekteihin, 21 päivän aamusivuhaaste tuotti kaiken holynpölyn lisäksi myös ihan kelpoja ideoita... Tulkoon pimeät illat ja kuulaat ja nietosten vaimentamat viikonloput: olen valmis.

S

Iina & Albert: Lost in translation.