tiistai 4. elokuuta 2015

Minähän en lue - ajatuksia lukemisesta

Olen tunnistautunut lukutoukaksi. Minä rakastan kirjoja, kirjakauppoja ja kirjastoja. Vanhojen kirjojen tuoksua, kirjainten sievää fonttia, kansikuvia. Tykkään lukea arvosteluja ja takakansia. Ennen kaikkea minä rakastan hyvää tarinaa, jota vie mennessään rivien väliin. Kerään vinkkejä ja kokoan listoja muistikirjoihin, puheineen ja kaiken maailman lappusille laukkujen pohjille.

Yksi juttu. Minä en lue.

Tai luen, mutta en niin paljon, kuin oikean Lukutoukan pitäisi arvonimensä ansaitakseen. Nuo muut ulkoiset kriteerit täytän ihan hyvin, mutta usein on pitkiä aikoja, jolloin en ole kääntänyt sivuakaan. Lisäksi minusta tuntuu, etten ole kiovin sivistynyt lukija, kun en ole koskaan lukenut niitä oikeita kirjoja, niitä, joita jokaisen vähääkään itseäänkunnioittavan kirjaihmisen tulisi.

Olin sangen lupaava lapsi ja teinikin vielä (vaikka luin paljon silloin, käytin aikani samojen sarjojen uudelleen ja uudelleen lukemiseen), mutta  lukiossa aikaa oli vaikea löytää. Bussissa olin usein niin väsynyt, että nukahdin kirja käteen.

Olen enemmänkin kirjahiiri: nakerran kirjojen ja koko kirjallisuuden alan reunaa, mutta siihen se sitten jää. Tämä oli viikon paljastus. Huu.

Peli on kuitenkin kaikkea muuta kuin pelattu, etenkin, kun lukeminen on sellainen harrastus,  joka voi jatkua siitä ensimmäisestä aapisesta hautaan saakka. Se on aika hyvin se.

Reissukirjan viimeinen sivu

Mitä sitten ovat ne kirjat, joita kaikkien itseään kunnioittavien lukutoukkien tulisi lukea? Ei mitään hajua. Tai on hajua, mutta mistäs aloitat.

Minä aloitan Siri Hustvedtin teoksesta Kaikki mitä rakastin, (jonka mukaan yksi suosikkiblogini on nimetty), joka lähti mukaani pienestä sievästä antikvariaatista Vallilasta viimeviikolla. Menen ihan pöhköksi korkeiden kirjapinojen ja huojuvien hyllyjen keskellä, mutta sain pidettyä pääni viileänä ja ostin sen lisäksi vain kaksi muuta kirjaa. Olin sitä paitsi menossa mummolle kylään ja ajattelin, että hyvällä tuurilla näistä on yksi sellainen, jota hän ei ole lukenut. Yks sulle, kaks mulle, mummi!

Kirja aloittaa projektini k/kk eli kirja kuukaudessa. En halua sen enempää suunnitella, mitä kirjoja tulen lukemaan, joten valitsen kylmän viileästi seuraavan niiltä pitkiltä listoiltani fiiliksen mukaan tai menen kiireettömästi kirjastoon vaeltamaan. (Tosin silloin on aina vaarana se, että mukaan lähtee torni. Lukiossa tein sitä, että raahasin laukuittain kirjoja kotiin ja takaisin kirjastoon ilman että olin lukenut niistä takakantta enempää. Masensin itseäni. :D) En halua haukata liian suurta palaa tai varsinkaan stressiä tästä, päin vastoin. Yksi kuukausi on hyvä aika lukea kirja kuin kirja ja lyhyemmän kanssa voi vähän pihistää pidemmälle. Nämä deadlinet ovat vain itselleni, ikään kuin muistutukseksi. Että jos ei pysty, niin ei pysty.

Ei ole vuodenaikaa, joka olisi toistaan parempi lukuhommille, mutta syksy on hirveän hyvä! Siinä on se melankolinen fiba, joka sopii hyvin yhteen nahkalaukkujen, neuleiden, teen ja kellastuneiden sivujen kanssa. Minun koululaukkuni on täynnä treenikamoja, mutta jos sinä raahat omassasi koulukirjoja, sujauta mukaan lastia keventämään yksi hyvä kirja, jonka avaat mielelläsi.

Omia lemppareitani syksyyn ovat Ruohometsän kansa, Torey Haydenin kirjat ja Hobitti - oh, ja tietenkin Harry Potterit, mutta niissä meneekin koko syksy!

Mitkä kirjat ovat sinun mielestäsi niitä, jotka jokaisen tulisi lukea?

Selma




8 kommenttia:

  1. Jonathan Carrolin kirjoja suosittelen lämpimästi. Naurujen maa on yksi parhaista kirjoista joita olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Googlasin heti - maagista realismia - jes!

      Poista
  2. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus, ihana tunnustus! :D Samaistuin tekstiisi oikein kunnolla, itsekin rakastan kirjoja ja ajatusta paksun romaanin lukemisesta pörröiseen vilttiin kietoutuneena ja teetä hörppien samalla, kun ulkona pauhaa syksyinen myräkkä. Mutta itselläkin tuo lukeminen jää nykyään tällaisen romantisoinnin tasolle, enkä lue vapaaehtoisesti lähes koskaan muuta kuin kirja-arvioita ja takakansia.

    Tämä on vielä kamalampaa myöntää, koska opiskelin kuitenkin sivuaineena yliopistossa kirjallisuustiedettä :D Olen siis lukenut kaikki nämä kuuluisat klassikot, jotka kaikkien hiukkaakaan sivistyneemmän yksilön tulisi lukea. Ihan hyviähän jotkut niistä oli, muttei ne nyt maailmaani mullistanut. Jos näytelmiä tykkää lukea, niin Henrik Ibsenin Nukkekoti on lukemisen arvoinen.

    Sen sijaan suosittelen lämpimästi Khaled Hosseinin tuotantoa. Tunnetuin kirja Hosseininlta on varmasti Leijapoika, mikä on myös hyvä, mutta vielä enemmän pidin hänen teoksestaan Tuhat loistavaa aurinkoa. Aika rankkoja kirjoja, mutta kaikkien kyynelten arvoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä helpotus: liittolainen! :D

      Kiinnostuin heti, opiskelitko äidinkieltä pääaineena? Minkälaista oli opiskella kirjallisuustiedettä?

      Juuri tuo minua epäilyttääkin, kun halua lukea ja löytää minulle merkityksellisiä ja maatamullistavia kirjoja, eivät ne pääosin ole tähänkään asti olleet niitä maailmankirjallisuuden klassikoita! Siksipä pitäydyn projektissani fiilislinjalla sen sijaan, että seuraisin orjallisesti jonkun muun kirjoittamaa listaa. Pääasiallisena tarkoituksenani on pysyä lukemisen rytmissä kiinni ja pitää se arjessa mukana.

      Hossein on minuunkin syvästi kirjoillaan vaikuttanut ja hänen fiktionsa on vaikuttanut vahvasti käsitykseeni Lähi-Idästä, niin hyvässä kuin pahassa. Odotukset sille uusimmalle Ja vuoret kaikuivat -kirjalle olivat korkealla ja täytyy valitettavasti sanoa, etteivät ne ihan täyttyneet. Kaikki oli upeaa ja syvällistä, mutta tarinan tenhoa ei löytynyt. Tuhat loistavaa aurinkoa on kyllä mieletön teos, allekirjoitan kommenttisi siitä täysin.

      Kiitos kommentista! Kirjoista on ihana turista.

      Poista
    2. Jeps, suomen kieli on pääaineena, mikä ainakin omasta mielestä superkivaa :) Kirjallisuustieteestä tein vain perusopinnot, eli hylkäsin ajatuksen äidinkielen opettajan ammatista. Yleistä kirjallisuustiedettä oli toisaalta aivan ihana opiskella, koska osittain se oli juuri lukupiirejä teenhuuruisissa vanhoissa yliopistotiloissa, mutta toisaalta se oli melko epäpalkitsevaa puurtamista: raskasta luettavaa on valtavasti (vieläkin kummittelee mielessä Dostojevskin Rikos ja rangaistus...) eikä lukupaketeista juurikaan saa vaivan arvosta opintopisteitä. Niissä lukupiireissä olisin voinut istua ihan vapaa-ajalla, mutta esseistä sain ihan tarpeekseni :D Nyt pitkänä sivuaineena mediatutkimus, jossa saa analysoida vaihtelevampia ja uudempia tekstejä :)

      Itsekin olen kuullut tuosta Ja vuoret kaikuivat -kirjasta melko pettyneitä arvioita :( Harmi, odotin kirjaa kovasti. Nyt en ehkä edes taida jaksaa kirjaa lukea.

      Blogisi on muuten ihana muutenkin, onneksi eksyin tänne! Kirjoitat tosi kivasti ja mukaansatempaavasti :)

      Poista
    3. Kiitos, Suvi-Anni!
      Pitää pistää tuo äikkä korvan taakse, jos alkaa josksu tanssi tökkiä. :D

      Poista