torstai 5. marraskuuta 2015

error

Tänään kirjoitukseni aiheena on taitamattomuuteni bittien ja virtapiirien kanssa. Piristykseksi laitan väleihin vanhoja yhä turvassa olevia kuvia teemalla: Asiat joissa en ole kovin noheva.

Kaksi viha-rakkaus-suhdettani samassa kuvassa - tai oikeastaan kolme
 Kuinka paljon aikaa minulla ja varmaan aika monella muulla menee päivittäin siihen, että sitä tuijottaa koneen näyttöä joko kaikkensa kokeilleena tai yksinkertaisesti totaalisen neuvottomana? Ja kuinkahan paljon henkistä tasapainoa vahingoittavat ne mitääää-eiiii-lopetaaa-kohtaukset pitkällä aikavälillä? Mitä tää nyt teki- ja mitenköhän tuokin tehdään- sessiot aiheuttavat valtavan töyssyn työskentelyyn ja se siitä flowsta.

Kuvassa oikealla pipo, jonka purin kahdesti

Suhteeni teknologiaan on selvästi ristiriitainen. Ensisijaisesti se on mielestäni työkalu, ei itseisarvo. (Olemme keskustelleet aiheesta paljon luokanopettajana työskentelevän äitini kanssa, joka on huomannut samoja ongelmia työssään. Päivittäin menee aivan liian paljon aikaa muun muassa eri ohjelmien avautumiseen, salasanojen kirjoittamiseen ja kaikenlaisiin teknisiin pulmiin suhteutettuna saatuun hyötyyn. Loppujen lopuksi sosiaalisten taitojen jälkeen tärkeimmät asiat koulussa opitaan kuitenkin kynän, paperin ja kirjan kanssa. Liitutaulu toimii sähkökatkoksesta huolimatta.)

Monet loistoideani ovat tyssäneet kuvallisen ilmaisuni puutteellisuuteen

Olen varma, ettei koneeni ole tahallaan kiusanhenki ja että näin uutena se varmasti toimii sangen moitteettomasti. Erilaisten ohjelmienkin luojat ovat varmasti halunneet päiväpalkkansa lisäksi myös kehittää jotain oikeasti näppärää ja hyödyllistä.

Tälle abstraktiolle ei ole sopivaa kuvaa, mutta ajankäytössä mä olen useinmiten tosi onneton.

Niin kuin huonosti käyttäytyvän koiran kanssa, ongelma on oikeasti omistajassa. Tarkoittaen, että näissä asioissa minulta suurinpiirein puuttuu kokonaan peukalo. Itselleni tyypillisellä tavalla olen kuitenkin kahminut itselleni hommia, jotka minua kiinnostavat, en niitä joita jo osaan. Viime viikonlopun käytin tämän vuoden päättötöiden julisteen tekemiseen ja se oli tuskaa se. Koneellani ei ole muuta kuin Macin oma kuvaohjelma ja Picasa (josta aion hankkiutua mitä pikemmin eroon). Myönnän käyttäneeni julisteen tekemiseen myös Macin wordia vastaavaa Pages-ohjelmaa. Tulos oli hirveä. Lopulta käytin netistä löytämääni ilmaista ohjelmaa, jolla sain sentään säädyllistä jälkeä. Tiedän, että priimaa saadakseen pitäisi olla joku järjellinen ohjelma, mutta aloittelija ei viitsisi vielä satsata. Tyhmä paljon työtä tekee, viisas pääsisi vähemmällä sanonta viitannee minuun.

Selfiet - Selma, ei.
Tällä viikolla haasteet jatkuivat. Blogatessa olen tainnut hypätä niiden suohon. Kaveri kysyy, miksi blogini uudet julkaisut eivät päivity hänen seuraamiensa listalle. Minä kysyin samaa googlen hakukentältä. Netissä on aina joku, jolla on ollut sama ongelma ja melkein aina joku, joka osaa ratkaista sen. Hakusanojen asettaminen on vain oma haasteensta, kun ei itsekään tiedä aivan tarkalleen mitä ihmettä oikein tapahtui.

Askartelu - not
Näin kävi viimeksi eilen. Latasin Picasan syksyllä, sillä luin, että se on kohtalaisen hyvä  ilmainen olhjelma kuvin käsittelyyn. Ohjelman mielestä sillä kuitenkin on (ok, nyt personoin sen, mutta tietäisittepä miten raivostuttava se on osannut olla) vapaus ja vastuu olla koneeni the kuvaohjelma. Se on kaveri googlen kanssa ja varmuuskopioi kuviani johonkin google back up photo- ohjelmaan. Kilttiä sinänsä, mutta ei kovin kätevää, sillä ne ovat kaikki sekaisin siellä, myös kaikki poistamani huonot kuvat ja harhalaukaukset. Ja entäpä jos kuvitteellisesti vaikkapa haluaisin ottaa alastonkuvia, tai kuvata ihmisiä, jotka eivät halua kuviaan verkkoon missään muodossa? Viimeinen niitti oli temppu eiliseltä oli se, kun avasin ohjelman ja huomasin että se oli laittanut joka ikisen kuvani omaan kansioonsa omien kansioitteni lisäksi ja tuplammut. Tai niin luulin. Aloin raivon vimmalla poistaa näitä ylimääräisiä kansioita, kunnes minulle tuli paha aavistus. Avaan koneen oman kuvaohjelman ja järkytyksekseni näen sumeita kuvakkeita, joita ei voi avata lähempään tarkasteluun. Minun ratkaisuni tämän uppoavan laivan pelastamiseen on hommata ulkoinen kovalevy, pelastaa sinne kaikki, mikä pelastettavissa on ja poistaa sitten koneelta sekä kaikki kuvat, sekä Picasa. Lisäksi aion selvittää, missäs kaikissa ihmeen pilvissä kuviani onkaan tallentuneena ja olla niiden suhteen jatkossa paljon tarkempi.

Tein oman teatteridiplomini ohjaajana - siis, minä?
Mikäs perse edellä puuhun mennessä, siinähän oppii ja rapatessa roiskuu, mutta jatkossa en aio ladata niin innokkaasti ihan mitä tahansa ohjelmia, sillä vaikka kuvien selailu on mukavaa, en jaksaisi kovin usein käyttää päiviäni niiden uudelleen lajitteluun. Mieluummin kirjoittaisin vaikka hyvän tekstin  ja opettelisin kuvaamista (kuin vihoitteisin lapsellisesti asioille, joita en ymmärrä). Ai niin, olenko kertonut, että olen kiinnostunut myös graafisesta suunnittelusta ja musiikin tekemisestä koneella? Herää kysymys, aiheutanko itselleni tahallani mahahaavan. Ollapa nörtti. Sellainen tietokonevelho omassa lähipiirissä voisi olla myös ihan kiva. Mistä näitä asioita oikein voi opetella?

Selma

Iina & Albert: I'm such a mess.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti